TRA & CHEER HAKUTILAISUUS 26.5. 

 

Bounce järjestää trampoliinivoimistelun kilparyhmiin ja cheerleadingin kilpajoukkueisiin yhdistetyn hakutilaisuuden 26.5. Klo 17-19.30 Bouncen hallilla, Kutojantie 12. Tilaisuuteen voi osallistua Bouncen harrastajien lisäksi myös seuran ulkopuoliset henkilöt. Pyydämme hakijoita saapumaan paikalle viimeistään klo 16.30. 

Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnoista maanantaihin 29.5. mennessä. 

 

Hakeminen trampoliinivoimistelun esivalmennus- ja kilparyhmään: 

Hakutilaisuudessa on mahdollisuus hakea trampoliinivoimistelun esivalmennusryhmään (harjoitukset 2x/vk). Lisäksi täytämme vapaita paikkoja nykyisissä kilparyhmissä. Esivalmennusryhmään haetaan 2013-2016 syntyneitä tyttöjä ja poikia. Kilparyhmään on mahdollista päästä esim. lajinvaihtajana 2009-2014 syntyneet lapset ja nuoret. Ryhmien harjoitusajat ilmoitetaan hakutilaisuuden jälkeen ja ilmoittautuminen tapahtuu 29.5.-4.6. 

Hakutilaisuuteen ilmoittaudutaan etukäteen lomakkeen kautta tai paikan päällä. Hakutilaisuudessa pyritään valitsemaan jokaiselle hakijalle sopivan tasoinen ryhmä. Hakutilaisuudessa pidämme hakijoille yhteisen lämmittelyn, jonka jälkeen käymme trampoliinitaitoja maassa ja trampoliinilla läpi. Kilparyhmään hakiessa ei ole ennakkovaatimuksia trampoliinitaidoissa. Ennen kaikkea testaamme hakijan perusliikuntataitoja ja motivaatiota lajin harjoitteluun. Harjoituksia vetää Bouncen kilparyhmien valmentajat. Hakutilaisuuden perusteella hakijalle suositellaan esivalmennus-/kilparyhmää, Bouncy-ryhmää tai sopivan tasoista harrasteryhmää. 

Mukaan hakutilaisuuteen tarvitset liikuntavaatteet, sukat ja juomapullon. Pitkät hiukset tulee olla kiinni. 

TÄRKEÄÄ: Trampoliinivoimistelun hakutilaisuuteen osallistuvan kannattaa varata etukäteen paikka sopivassa harrasteryhmässä heti ilmoittautumisen alkaessa 2.5. Mikäli saatte paikan esivalmennus- tai kilparyhmässä, perutaan tällöin paikka harrasteryhmässä toimiston työntekijän toimesta. Kysythän tarvittaessa opastusta sopivan harrasteryhmän löytämiseksi osoitteesta toimisto@bounce-espoo.fi 

ILMOITTAUDU LOMAKKEEN KAUTTA:

TRAMPOLIINIVOIMISTELUN HAKUTILAISUUTEEN

 

 

Hakeminen cheerleadingin kilpajoukkueisiin: 

Hakutilaisuuteen osallistuvat kaikki ne, jotka haluavat hakea syksyn level 1 ja 2 minit/youth kilpajoukkueisiin (kts. ikärajat alla). Hakutilaisuuteen eivät osallistu sellaiset harrastajat, jotka haluavat aloittaa tai jatkaa harrastejoukkueissa tai tietävät jo valmiiksi haluavansa ilmoittautua suoraan harrastekilpajoukkueeseen. Syksyn joukkueet on lueteltu alla. 

Ilmoittautuminen hakutilaisuuteen tapahtuu etukäteen lomakkeen kautta tai paikan päällä. Suosittelemme ilmoittautumaan lomakkeella, jotta harjoitukset päästään aloittamaan ajallaan heti klo 17. 

Hakutilaisuudessa pyritään löytämään jokaiselle yksilölle omaa taitotasoa vastaava joukkue, jossa harrastaja pääsee harjoittelemaan ja kehittymään lajissa parhaalla mahdollisella tavalla. Jokaiselle tilaisuuteen osallistuvalle harrastajalle taataan paikka jostakin Bouncen cheerleading-joukkueesta. Valmentajat suosittelevat hakijalle hakutilaisuuden perusteella kilpa-, harrastekilpa- tai harrastejoukkuetta. 

Hakutilaisuudessa hakijoille pidetään yhteinen akrobaattinen alkulämmittely. Lämmittelyn jälkeen jokainen urheilija saa näyttää valmentajalle erikseen kaksi valitsemaansa akrobatiataitoa (esim. siltakaato ja kärrynpyörä). Hakijat jaetaan hakemiensa joukkueiden ja iän perusteella pienempiin ryhmiin, jossa tehdään yhteisesti stuntteja stunttiryhmän taitotason mukaisesti. 

Hakutilaisuutta vetää kauden 2023-2024 kilpajoukkueiden valmentajat Peppi Forsblom, Alli Kuivalainen ja Frida Korvenoja. Kauden valmennuskokoonpanoihin voi tulla vielä lisäyksiä tai muutoksia. Kilpajoukkueiden valmentajien lisäksi hakutilaisuudessa on Bouncen akrobatiavalmentaja Elina Korhonen. Mukaan hakutilaisuuteen tarvitset cheer- tai sisäpelikengät, treenivaatteet ja juomapullon. Pitkät hiukset tulee olla kiinni. 

TÄRKEÄÄ! Mikäli haet kilpajoukkueeseen hakutilaisuuden kautta, sinun ei tule ilmoittautua Bouncen cheer-joukkueisiin ennen hakutilaisuutta. Kilpa- ja harrastekilpajoukkueiden ilmoittautuminen aukeaa Bouncen vanhoille harrastajille hakutilaisuuden jälkeen maanantaina 29.5. Tällöin jokainen hakutilaisuuteen osallistunut hakija ilmoittautuu itse valmentajien suosittelemaan joukkueeseen. Maanantaina 5.6. avaamme ilmoittautumisen myös uusille harrastajille, jolloin täytetään loput mahdolliset paikat harrastekilpajoukkueissa. On hyvin tärkeää, että ilmoittaudutte suositeltuun joukkueeseen 29.5-4.6. välisenä aikana, jolloin voimme taata jokaiselle vanhalle harrastajallemme paikan joukkueissa. Kilpajoukkueeseen ilmoittaudutaan suositusten mukaisesti viimeistään 4.6. Ilmoittautuminen kilpajoukkueeseen on sitova. 

Harrastejoukkueisiin ilmoittautuminen aukeaa Bouncen vanhoille harrastajille 2.5. ja uusille harrastajille 9.5.  

 ILMOITTAUDU LOMAKKEEN KAUTTA:

CHEERLEADING HAKUTILAISUUTEEN 

 

Cheerleadingin kilpajoukkueet kaudella 2023-2024 

(joukkueiden harjoitusajat julkaistaan ennen hakutilaisuutta) 

BRAVE: Level 1 minit kilpajoukkue (2014-2012 syntyneet) Harjoitukset 3x/vko 

BRISK: Level 1 youth kilpajoukkue (2012-2009 syntyneet) Harjoitukset 3x/vko 

BULLETPROOF: Level 2 minit kilpajoukkue (2014-2012) Harjotukset 3x/vko 

BREEZY: Level 2 youth kilpajoukkue (2012-2009 syntyneet) Harjoitukset 3x/vko 

 

Harrastekilpa- ja harrastejoukkueet kaudella 2023-2024 

(joukkueiden harjoitusajat julkaistaan ennen hakutilaisuutta) 

BLISSFUL: harrastekilpajoukkue, 2x/vko, 2009-2015 syntyneet 

BLAZING: harrastekilpajoukkue, 2x/vko, 2006-2012 syntyneet 

BLOOMING: harrastekilpajoukkue, 2x/vko, 2012-2016 syntyneet 

BUBBLY: harrastejoukkue, 1x/vko, 2014-2017 syntyneet 

BEAMING: harrastejoukkue, 1x/vko, 2010-2014 syntyneet