Lapset ja nuoret

Lapsille ja nuorille on tarjolla useita harrasteryhmiä, jotka on muodostettu osallistujien iän ja lajiosaamisen mukaisesti erilaisiin tasoryhmiin. Harrasteryhmissä harjoitellaan yleensä kerran viikossa. Useammat treenit saa ilmoittautumalla moneen eri ryhmään. Alkeis- ja alkeisjatkotason ryhmät harjoittelevat tunnin kerrallaan.  Jatkotason ryhmät harjoitukset kestävät 1,5 tuntia. Kunkin ryhmän harjoituksen kesto näkyy ryhmäkalenterissa. Jokaisiin harjoituksiin kuuluu alku- ja loppuverryttely, johon sisältyy lajinomaista kehonhallintaa, voimaa ja liikkuvuutta sekä pelailua ja leikkejä.

TRAMPOLIINIRYHMÄT

Ryhmässä harjoitellaan suorakaiteen muotoisella kilpatrampoliinilla. Tavoitteena on oppia tekemään liikesarjoja, joiden jokainen liike on mahdollisimman näyttävä ja korkea turvallisuusnäkökulma huomioiden. Välillä päästään kokeilemaan myös harjoittelua tuplaminitrampoliinilla.

CHEERLEADING-JOUKKUEET

Bouncella on useita eri ikäisten cheerleading-joukkueita. Matalalla kynnyksellä mukaan pääsee kerran viikossa harjoitteleviin starttijoukkueisiin, joista voi jatkaa myöhemmin harrastekilpa- ja kilpajoukkueisiin.

FREESTYLE BOUNCE

Freestyle Bounce -tunneilla tärkeintä on pitää hauskaa! Tunneilla keskitytään monipuoliseen liikkumiseen ottaen vaikutteita useista eri lajeista, kuten trampoliini- ja telinevoimistelusta, parkourista, kamppailulajeista yms. Tunnit järjestetään iltapäivällä niin, että lapset ja nuoret voivat tulla harjoituksiin suoraan kouluista. Tunnit on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka haluavat harrastaa liikuntaa ennen kaikkea omaksi ilokseen ja haastaa itseään omantasoisella tekemisellä. Tunti sopii erittäin hyvin oheisharjoitteluksi kaikkiin lajeihin, joissa kehonhallinnan ja ketteryyden kehittymisestä on hyötyä.

Kauden aikana jokainen tunti on erilainen ja niiden suunnittelusta vastaavat useat eri lajien ammattitaitoiset valmentajat. Tunnit koostuvat mm. liikunnallisista leikeistä, peleistä, radoista, temppujen harjoittelusta yms. Tunneilla käytetään monipuolisesti erilaisia liikkumaan motivoivia telineitä ja välineitä. Freestyle Bounce -tunnilla kehitytään perusliikuntataidoissa eikä niinkään yhden tietyn lajin lajitaidoissa. Etenkin kehonhallinta ja ketteryys kehittyvät hauskasti ja tehokkaasti. Tavoitteenamme on saavuttaa ennen kaikkea ne lapset ja nuoret, jotka eivät ole vielä löytäneet minkään liikunnallisen harrastuksen pariin. Tunnin harjoitteet soveltuvat niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin liikkujille ja ohjaajat varioivat harjoitteita kullekin osallistujalle sopivaksi.

Freestyle Bounce on monipuolinen ja liikkumaan innostava tunti, joka motivoi jatkamaan liikkumista myös vapaa-ajalla. Mukaan tarvitset sisäliikuntavaatteet, sukat ja juomapullon.

HINNAT, AIKATAULUT JA ILMOITTAUTUMINEN:

Katso ryhmien aikataulut ryhmäkalenterista ja hinnat täältä. Ilmoittautumaan pääset täältä!