Tukea harrastukseen

Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa. Me Bouncella toivomme, ettei kenenkään lapsen harrastaminen ole riippuvainen perheen varallisuudesta. Tämän vuoksi olemme koonneet sivulle tahoja, joilta on mahdollista hakea avustusta lasten harrastustoiminnan maksuihin. 

Perheet voivat hakea avustusta harrastusmaksuihin esimerkiksi alla olevilta tahoilta. Myös kelalta sekä kaupungilta voi tiedustella mahdollisuutta harrastusavustuksiin.  

SOS-Lapsikylä
SOS-Lapsikylä myöntää Unelmista totta -harrastustukea 7-17-vuotiaan lapsen harrastukseen, mikäli harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen haastavan taloudellisen tilanteen vuoksi. Tukea voidaan myöntää ohjatun ja säännöllisen harrastuksen osallistumismaksuihin. 

Tukihakemuksen pääset täyttämään kirjauduttuasi alustalle. Harrastustukea myönnetään ensisijaisesti koulukuraattorin tai perhesosiaalityöntekijän kanssa tehtyihin hakemuksiin hankkeen yhteistyöpaikkakunnilla Espoossa. https://unelmista.fi/seeker-home 

Hope Ry.
Autamme vähävaraisia ja äkillisen kriisin kohdanneita lapsiperheitä (joissa 0-17 vuotiaita lapsia) sekä huostaanotettuja lapsia. Lahjoitukset on saatu hyväsydämisiltä suomalaisilta, jotka tukevat toimintaamme. Vaikka suurin osa vaatteista, kengistä ja leluista on käytettyjä, ovat ne hyväkuntoisia ja ajanmukaisia. Tuemme myös lasten harrastustoimintaa ja toteutamme vapaa-ajan elämyksiä. https://hopeyhdistys.fi/apua-hope/ 

Pelastakaa Lapset ry.
Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään tai osallistua harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. https://espoo.pelastakaalapset.fi/ 

Valio Akatemia
Kaipaatko tukea harrastuksen aloittamiseen, varusteisiin, leiri- tai turnausmatkaan, tapahtumaan, valmennuskuluihin tai mahdollisesti ravitsemuksesi kehittämiseen? Onko sinulla huikea idea, miten saisitte kaverit ja naapuruston lapset liikkumaan enemmän? Hae Valio Akatemia® stipendiä ja tule mukaan tekemään unelmista ja tavoitteista totta! https://www.valio.fi/valioakatemia/hae-stipendia/ 

Tukikummit
Tukikummit-säätiö kanavoi saamansa lahjoitukset Kirkon diakoniarahastolle, joka hoitaa käytännön avustustoiminnan omien sääntöjensä ja käytäntöjensä mukaisesti. Hakemuksen tekemisen tai avustuksen saamisen edellytyksenä ei ole Suomen kansalaisuus tai kuuluminen mihinkään uskontokuntaan. 

Avustuksen saamiseksi tulee olla yhteydessä oman paikallisseurakunnan diakoniatyöntekijään. 
Avustuspäätös ilmoitetaan hakemuksen tehneelle diakoniatyöntekijälle.
Tukikummit-säätiön lahjoittamilla varoilla tuetaan taloudellisesti Suomessa asuvia hädänalaisessa asemassa olevia lapsia ja nuoria. Avustuksia myönnetään vain sellaisiin kustannuksiin, joita ei ole saatu eikä saada katettua muualta. Heikon taloudellisen tilanteen lisäksi myös muut syrjäytymisen riskitekijät (esim. vakava sairaus, lapsen koulunkäyntiongelmat, perheväkivalta, ero tai päihdeongelma) huomioidaan avustuksia myönnettäessä. Avustuksia myönnetään esimerkiksi opiskelun, kouluttautumisen ja harrastusten välittömiin kustannuksiin, vaatteisiin ja kenkiin tai esimerkiksi matkakuluihin isovanhempien tai etävanhemman tapaamiseksi. Tukikummit-avustukset ovat kertaluonteisia ja perhekohtaisia. https://tukikummit.fi/avustuksen-hakeminen/ 

Kojamo /LUMO-Stipendi
Sponsorointiyhteistyön avulla tuemme nuoria urheilijoita, joilla on lahjoja ja asennetta nousta maailman huipulle. Hakijalta edellytetään lajiliiton ja valmentajan suositusta, kilpailumenestystä sekä vähintään 14 vuoden ikää. https://kojamo.fi/vastuullisuus/lumo-sponsorointi-ja-stipendiohjelma/