Milla Hokkanen (seniorit)

Harrastan trampoliinivoimistelua, koska hyppiessä unohtuu kaikki huolet & murheet, ja trampasta tulee uskomattoman hyvä ja vapautunut olo. Tramppa antaa itsevarmuutta ja aina uusia haasteita.

Laji vaatii harrastajalta avoimen mielen, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea sinnikkyyttä. Tramppa on erityisen herkkä laji, ja opettaa pakostakin kärsivälliseksi.
Huipulle tähtäävälle voimistelijalta tramppa vaatii tahtoa kehittyä, pitkäjänteisyyttä ja perikseantamattomuutta.

Psyykkiset: paineensietokyky, luja tahto, sisäinen motivaatio & tahto kehittyä aina paremmaksi
Fyysiset: koordinaatiokyky, Keskivartalon hallinta, nopeus & yleinen venyvyys

Erityisvahvuutenj hyppijänä on mielestäni rohkeus & ja sinnikkyys. Uskallan aina kokeilla uusia liikkeitä ja yhdistelmiä & olen aina ollutkin vähän huimapää. Jaksan harjoitella sinnikkäästi liikkeitä, vaikka se veisikin aikaa. En luovuta koskaan helpolla.
Haluaisin kehittyä ennen kaikkea psyykkisesti. Haluaisin kasvattaa paineensietokykyäni & itseluottamusta tärkeissä tilanteissa kuten esimerkiksi kisoissa. Haluaisin myös kasvattaa liikkeiden korkeutta trampalla vieläkin korkeammaksi.

Huipulle tähtäävän trampoliinivoimistelijan arki on aika kokonaisvaltaista. Treenejä tulee helposti viikossa noin 7 kertaa, yleensä 2.5-3h kerrallaan. Melkeinpä kaikki ajatellaan tramppa edellä ja siihen sovitetaan opiskelut, työt ja muu elämä. Aika tyypillinen päivä on sellainen, että aamu alkaa treenillä. Aamutreenien jälkeen lähdetään töihin/ kouluun ja töiden/ koulun jälkeen palataan hallille iltapäivän treeneihin. Arki on kokonaisvaltaista ja suurin osa ajasta menee trampan parissa, mutta se on ollut joka hetken sen arvoista.

Isot tsempit kaikille harrastajille/ uusille kisaajille! Uskokaa itseenne niin voitte saavuttaa mitä vain, kunhan jaksatte tehdä töitä sen eteen