Työpaikkakuvaus 

Bounce Espoo ry on espoolainen 800 jäsenen cheerleading- ja trampoliinivoimisteluseura. Seurassamme työskentelee kuusi kokopäiväistä työntekijää ja noin 25 tuntiohjaajaa. Seuramme tarkoituksena on tarjota eri ikäisille, erityisesti lapsille ja nuorille, mahdollisuus harrastaa turvallisesti ja motivoivasti. Seuratoimintamme on kaikille avointa, ja jokainen bouncelainen etenee harrastus- tai kilpaurheilutasolla yksilöllisesti omien toiveiden ja edellytystensä mukaisesti. Painotamme seurassamme oman tasoisen harrastamisen tärkeyttä ja haluamme tarjota laadukasta toimintaa niin harraste- kuin kilpatasolla.

Haemme seuratoiminnan koordinaattorin sijaista

Etsimme kehittyvään seuraamme seuratoiminnan koordinaattorin sijaista vanhempainvapaan ajaksi.  Seuratoiminnan koordinaattori osallistuu seuran toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä muiden seuran täysipäivästen työntekijöiden, tuntiohjaajien sekä hallituksen kanssa. Seuratoiminnan koordinaattori vastaa alle kouluikäisten harrastetoiminnasta, jäsenrekisterin (Hoika) hallinnasta sekä eri sidosryhmien yhteistyöstä. Työtehtäviin kuuluvat muun muassa viestintä, seuran sisäinen laskutus, loma-ajan toiminnan, sidosryhmien sekä harrasteryhmien organisointi ja ohjaus. Lisäksi seuratoiminnan koordinaattori osallistuu aktiivisesti seuran tapahtumien järjestämiseen. Emme edellytä kokemusta trampoliinivoimistelusta tai cheerleadingistä vaan tärkeintä on, että viihdyt lasten kanssa ja hallitset lasten ohjaamisen perusteet. Perehdytämme sinut ohjaustyöhön!

Seurana tarjoamme sinulle kannustavan työympäristön, tuen itsensä kehittämiseen ja mukavat työkaverit. Työsuhde alkaa kattavalla perehdytyksellä, jonka aikana tutustutaan seuran toimintaan ja tuleviin työtehtäviin. 

Työnkuva on monipuolinen ja työtä on mahdollisuus tehdä osittain etänä. Odotamme seuratoiminnan koordinaattorilta kuitenkin aktiivista läsnäoloa hallilla ja toiminnassa mukana olemista päivittäisellä tasolla. Urheilu- ja seuratoiminnassa päivät ovat vaihtelevia eikä työ ole rutiininomaista. Työssä menestymisessä tärkeitä ominaisuuksia ja taitoja ovat hyvät vuorovaikutus- ja organisointi- ja viestintätaidot, itseohjautuvuus, kiinnostus lasten ja nuorten liikuntaa kohtaan sekä toimelias asenne.   

Työaika on 37,5 h/ vk ja sisältää vaihtelevasti päivä-, ilta- ja viikonlopputyötä. Työ alkaa sopimuksen mukaan viimeistään tammikuun alussa 2025. Työsuhde on määräaikainen ja kestää 19.10. Saakka. Määräaikaisuuden syynä vanhempainvapaan sijaisuus.

Olisitko sinä uusi lisä Bouncen tiimiin? Lähetä meille CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen sähköpostitse osoitteeseen toiminnanjohtaja@bounce-espoo.fi  28.10.2024 mennessä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa seuratoiminnan koordinaattori Riikka Koponen riikka@bounce-espoo.fi