Trampoliinivoimistelussa päästiin vihdoin kilpailemaan ensi kertaa lähes vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiset kansalliset kilpailut järjestettiin viikonloppuna Bouncen uudella hallilla. Tämänhetkisen maailman koronatilanteen takia kilpailujärjestelyissä huomioitiin tiukasti osallistujien turvallisuus, mistä tulikin paljon positiivista palautetta muiden seurojen osallistujilta. Normaalista kilpailusta poiketen kisalämmittelyt ja kisat tehtiin pienryhmissä, jotka koostuivat pääosin oman seuran voimistelijoista ja valmentajista. Yleisöä ei tällä kerralla Bouncen kisoissa ollut ollenkaan. Vaikka kilpailut järjestettiin poikkeustoimin, näkyi osallistujilla kuitenkin hyvä kisafiilis ja tsemppi koko viikonlopun ajan!

Ensimmäisenä kisapäivän aamuna kilpailtiin 4. luokassa. Senoreissa mukana oli Reea Eräheimo ja Ella Korhonen, jotka molemmat suorittivat sarjansa puhtaasti ja kokeneesti. Reea vei voiton tällä kertaa ja Ellalle hopeaa. 1. luokan kilpailussa oli mukana kolme bouncelaista. Martta Kalliosalo vei upeasti kultaa kotikisoissaan. Kilpailuareenojen ensikertalainen, Iisa Kapiainen, oli hienosti jaetulla toisella sijalla tamperelaisen Kiia Ehrolan kanssa. Niukalla erolla heti Iisan jälkeen oli Bouncen Iris Heng yltäen tällä kertaa neljänneksi. Onnittelut upeista suorituksista!

TULOKSET:

Bounce 1. luokan tulokset 3-4-2020

Tulos 4 luokka pojat ja naiset

Tulos 4 luokka tytöt