Bouncen muutto Kivenlahteen lähestyy ja on aika aloittaa remontointi ja uusien tilojen valmistelu syksyä varten! Uutta hallia remontoidaan Bouncen tarkoituksiin sopivaksi touko-kesäkuun aikana ja varsinainen muutto tapahtuu kesäkuun lopulla tiistaina 27.6. ja keskiviikkona 28.6. Tarvitsemme jäsenistömme apua niin remontoinnissa kuin muutossa. 

Remontointi tapahtuu useammassa osassa, ja lähetämme talkookutsuja aina kerrallaan pienemmälle osalle seuran harrastajia, jotta talkoiden organisointi olisi mahdollisimman tehokasta. Ensimmäinen talkookutsu lähtee jo heti tänään! Toivomme talkoisiin kutsutulta porukalta aktiivista osallistumista, jotta kenenkään ei tarvitsisi käyttää liikaa omaa aikaan yhteisen asian eteen. Mikäli et voi osallistua talkoisiin kutsun tullessa tai varsinaiseen talkoopäivään kesäkuun lopulla, niin toivomme Teiltä liittymistä seuramme kannatusjäseneksi jäsenrekisterissä. Kannatusjäsenmaksut ohjataan muuton aiheuttamiin kustannuksiin ja toiminnan jatkamiseen uusissa tiloissamme. 

Remontointia varten kartoitamme parhaillamme löytyisikö teiltä kotoa ylimääräisenä joitakin tarvitsemiamme remonttitarvikkeita tai voisitteko olla avuksemme muilla tavoilla. Hallin lopullinen remontointitarve selkeytyy lähiaikoina, joten alla oleviin tarvelistoihin tulee varmasti lisäyksiä vielä myöhemmin. Olettehan yhteydessä (petriina@bounce-espoo.fi), mikäli teillä olisi ideoita alla olevien asioiden suhteen tai teillä olisi lahjoitettavana joitakin tarvikkeita! 

Ammattihenkilöiden tarve: 

  • Isojen autojen kuskit kesäkuussa (C-kortti) (myös autoja tarvitaan kesäkuussa) 
  • Eri alojen remontointiosaajat 
  • Suhteita rautakauppoihin (rakennustarviketta, maaleja) tms. 
  • Suhteita ruokakauppoihin (talkooevästä) 

Lista kotoa löytyvistä ylimääräisistä tarvikkeista lahjoitettavaksi Bouncelle: 

  • Jätesäkkejä 
  • Lattian suojauspaperia 
  • Leveää maalarinteippiä 
  • Ilmastointiteippiä 
  • Laminaattia (tarve n. 20m2) 
  • Maalarinpesuainetta 

Lista lainaksi tarvittavista välineistä: 

  • Leveitä teloja, teleskooppivarsia 
  • Tikkaita 
  • Iskuporakoneita, poravasara 
  • Sirkkeli 
  • Laminaattileikkuri 

Suurkiitos kaikille tuleville talkoolaisille!