Etsitkö monipuolista ja innostavaa harrastusta alle kouluikäiselle lapsellesi? Bouncella on tarjolla perheen pienimmille (2-4vuotiaille) yhteinen harrastus vanhemman kanssa tai hieman isommille lapsille (4-6 –vuotiaille) Minininjojen temppu- ja trampparyhmiä. Pienten lasten ryhmissä harjoitellaan monipuolisesti motorisia perustaitoja ja liikuntataitoja kehittäviä pelejä ja leikkejä innostavien ohjaajien johdolla! 

Tästä artikkelista löydät tietoa, miten perheen pienimmät voivat aloittaa harrastuksen Bouncella. 

Minkä ikäisille ryhmiä on ja mitä harjoituksissa tehdään?
Noin 2-4- vuotiaille lapsille on tarjolla Miniliikkari kursseja. Miniliikkari kurssilla harjoitellaan monipuolisesti motorisia perustaitoja erilaisten temppuratojen, toimintapisteiden ja akrobatiaharjoitusten avulla yhdessä oman aikuisen kanssa. Aikuisen rooli on olla aktiivisena mallinäyttäjänä omalle lapselle. Kurssi opettaa lapsille leikkimistaitoja sekä ryhmässä toimimista. Kurssilla lapsi ja aikuinen pääsee kokemaan liikunnan iloa yhdessä! Tunti koostuu ohjatusta alkuverryttelystä, teeman mukaisesta ohjatusta toiminnasta sekä vapaasta temppuilusta tunnin loppupuolella. Tunti päättyy yhteiseen loppurentoutukseen. 

Noin 4-6- vuotiaille Bouncella on tarjolla Minininja ryhmiä. Minininjoissa harjoitellaan monipuolisesti erilaisia liikuntataitoja hauskojen leikkien ja vauhdikkaiden temppuratojen avulla. Lisäksi ryhmässä päästään harjoittelemaan minitrampalla ja isolla kilpatrampoliinilla hyppimistä. Ryhmä toimii hyvänä pohjana Bouncen alkeistason ryhmiin sekä muihin harrastuksiin. Ryhmän tarkoituksena on opettaa pienille lapsille itsenäistä harrastuksessa oloa ja herättää liikunnan iloa pienestä pitäen! Minininjoissa harjoitellaan pääsääntöisesti ilman huoltajan läsnäoloa. 

Keväällä 2024 Bouncella aloittaa myös Mikrocheerien (4-6v) ryhmä Butterfly. Mikrocheereissä harjoitellaan monipuolisesti perus liikuntataitoja innostavien pelien, leikkien ja temppuratojen avulla. Lisäksi ryhmässä päästään tutustumaan cheerleadingin perusteisiin kuten akrobatiaan ja stuntteihin ikätasolle sopivalla tasolla. Mikrocheerien tarkoituksena on luoda monipuolinen perus liikuntataitojen pohja, josta on hyvä jatkaa mihin tahansa lajin pariin. Ryhmässä on tarkoitus opetella myös itsenäistä harrastamista ja herättää liikunnan ilo ja kipinä. Mikrocheereissä harjoitellaan ilman huoltajan läsnäoloa.   

Kevään ryhmät ja kurssit löytyvät täältä. Ilmoittautumaan ryhmiin pääsee täältä. 

Mitä tarvitsen mukaan?
Harrastus on helppo aloittaa! Mukaan tarvitset vain liikuntavarusteet, sukat tai tossut, juomapullon sekä leikkimieltä! 

Lapseni kokeili ryhmää, mutta se ei syystä tai toisesta sopinut. Mitä teen?
Harrastajat voivat käydä testaamassa ryhmässä kaksi kertaa jäsenmaksun (35€) hinnalla. Jos harrastajan valitsema ryhmä ei syystä tai toisesta ole harrastajalle sopiva, voi harrastaja koittaa myös toista ryhmää. Sopivan ryhmän löytämisessä auttaa toimisto (toimisto@bounce-espoo.fi)! Mikäli harrastuksen haluaa lopettaa, voi oman harjoituspaikan perua kahden kokeilukerran jälkeen. Veloitamme kokeiluista 35 € jäsenmaksun hinnan, joka kattaa hallintokulut sekä harjoitusten vakuutuksen. 

Paljonko harrastus maksaa?
Minininjat sekä Mikrocheerit kestävät koko harrastekauden eli harjoituksia tulee kauden aikana noin 15 kertaa. Minininja- ja mikrocheer-ryhmien kausimaksu on 170€.
Miniliikkari ryhmät järjestetään 7 kerran kursseina. Kauden aikana järjestämme kaksi kurssia, joten halutessaan Miniliikkarilaiset voivat osallistua koko kaudeksi mukaan. Seitsemän kerran kurssin hinta on 70€.
Lisäksi harrastajalle tulee vuoden ensimmäisen ilmoittautumisen yhteydessä maksettavaksi jäsenmaksu 35 €, joka on voimassa vuoden 2024 loppuun. Jäsenmaksu sisältää vakuutuksen.  

Kevätkauden aloitus
Bouncen kevätkausi alkaa keskiviikkona 17.1.2024 Kivenlahden hallilla (Kattilalaaksontie 1, Espoo). Kauden pituus on noin 15 viikkoa. Ennen kauden aloitusta lähetämme Bouncelaisen infokirjeen, jossa on kerrottu Bouncella harrastamiseen liittyviä tietoja sekä kauden tärkeitä päivämääriä. 

Järjestämme tammikuussa myös maksuttomat kokeilukerrat, joista lisätietoja löydät täältä.

Lisätietoja alle kouluikäisten toiminnasta saat sähköpostilla riikka@bounce-espoo.fi tai puh. 045 3140847.