Etsimme Bounceen täysi-ikäistä vastuuvalmentajaa minijoukkueille, jotka harjoittelevat keväästä -23 alkaen perjantaista sunnuntaihin. Joukkueet harjoittelevat cheerleadingin perusteita yhdestä kahteen kertaan viikossa. Työ on osa-aikaista (1,5-10h/vk) ja palkkaus perustuu kokemukseen ja koulutukseen. Sunnuntaiohjauksista maksamme asiaan kuuluvan tuplapalkan. Työajat voidaan sopia hakijan toiveet huomioiden. Cheerleading-joukkueiden lisäksi on mahdollista saada myös muita ohjaustunteja, kuten pienten lasten liikuntaryhmiä tai vaikkapa kouluryhmiä. Kauden aikana on halutessaan mahdollisuus sijaistaa muita valmentajia ja ohjata cheerleadingiä erilaisilla kursseilla ja leireillä.

Toivomme, että sinulla on aiempaa kokemusta cheerleadingistä harrastuksena tai ohjauspuolelta. Olethan innostava ja heittäytyvä ohjaaja ja tykkäät työskennellä lasten ja nuorten parissa! Etsimme tiimipelaajaa, joka haluaa kehittää itseään ja seuraansa itseohjautuvalla ja motivoituneella otteella. Kokeneena työnantajana Bounce tarjoaa loistavat lähtökohdat ja olosuhteet niin harraste- kuin kilpatasonkin harrastamiseen. Koulutamme ja perehdytämme kaikki työntekijämme.

Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Keran juna-aseman vieressä (Leppävaarasta junalla 5min) osoitteessa Kutojantie 12.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen petriina@bounce-espoo.fi

Toimithan pian! Haku on alkanut ja päättyy sopivien ohjaajien löydyttyä. Kevään valmennukset alkavat 13.1.23. Olethan rohkeasti yhteydessä kaikissa lisäkysymyksissä seuratoiminnan koordinaattoriin Petriinaan (petriina@bounce-espoo.fi).