Trampoliinivoimistelun Suomen mestaruuksista kilpailtiin Tampereella 11.-12.6. Gymnaestrada-tapahtumassa järjestetyissä kilpailuissa SM- ja luokkaklpailut käytiin yksilö- ja synkrotrampoliinin sekä DMT:n luokkakilpailut.

SM-kisoissa nähtiin hyvää osaamista nuorilta Bouncen kisaajilta yksilötrampoliinilla. Kaikki Bouncen osallistujat ovat vastikään oppineet SM-tason vaatimusten mukaiset sarjat ja kilpailivatkin vasta toista kertaa SM-luokissa. Tyttöjen junioriluokassa Iisa Kapiainen selvitti kovatasoisessa kilpailussa tiensä finaaliin ja sijoittui hienosti seitsemänneksi. Elli Huovinen teki kauniit sarjat ja sijoittui niin ikään junioreissa 11. sijalle. Ellin pisteitä verotti toisen sarjan viimeisen liikkeen valitettava laskeutuminen päätymatolle. Naisten seniorisarjassa Ada Hynninen sijoittui kahdella puhtaasti onnistuneella sarjalla kuudenneksi. Hienoa työtä bouncelaisilta! Seniorinaisten- ja miesten sarjoissa kultaiset mitalit menivät Tampereelle. Lili Walta voitti upeasti naisten sarjan ja Aaro Tavast pienellä piste-erolla miesten sarjan.

Bouncelaisia oli mukana myös luokkakilpailuissa. Vanhempien tyttöjen 2. luokassa Bouncen Pinja Rautopuro nappasi hienon voiton. Samassa luokassa Riia Itkonen teki hienot sarjat sijoittuen 7. Ensimmäistä kertaa nuorempien tyttöjen 2. luokassa kilpaillut Bouncen Iisa Koponen oli upeasti kolmas. Onnittelut kaikille viikonlopun mitalisteille ja parhaat suorituksensa tehneille kilpailijoille! Kiitokset kilpailut järjestäneelle seuralle Tampereen voimistelijoille sekä kilpailijoille, tuomareille, valmentajille ja taustajoukoille!

Kilpailujen yhteydessä jaettiin opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan ja urheilun kunniamerkkejä pitkän uran tehneille voimistelu- ja seuratoimijoille. Bouncen tuomari Susanna Tuuras pokkasi ansaitsemansa ansiomitalin. Susanna on tehnyt korvaamatonta tuomarityötä lukuisia vuosia niin seurakilpailuissa kuin maailmalla Suomen edustusjoukkueiden tuomarina. Myös Valpuri Taulasalo ja Helene Javen saivat kunniamerkit heidän tärkeästä työstä lajimme eteen. Onnittelut ja suuret kiitokset Susanna, Valpuri ja Helene!

Kevään kilpailukausi päättyi Tampereelle. Syksyn kilpailukausi jatkuu lokakuussa Bouncen järjestämillä kisoilla, jonka jälkeen Tampereella päästään kilpailemaan jo neljä vuotta koronan vuoksi tauolla olleet Pohjoismaiden mestaruuskilpailut! Tervetuloa seuraamaan maailmanluokan trampoliinivoimistelua Tampereelle 22.10.!

Gymnaestrada viikonlopun kilpailujen tulokset